Tässäkin paikassa on löydettävissä jonkin verran saksalaisten posliiniastioiden jäänteitä, vaikka melkein kaikki maan päällä näkyvä onkin siivottu pois ajat sitten. Posliinileimoista on voitu lukea, että astioita on tuotu Saksan omista tehtaista, muun muassa Rosenthalin astioita on löydetty runsaasti näiltä Luftwaffen eli ilmavoimien alueelta. Paljon posliinia on tuotu myös Norjasta sikäläisen Porsgrunnin tehtailta. Saksalaiset ostivat myös Arabian posliinia, jota löytyy jäänteistä. Mikäli tälläkin alueella joskus tehdään arkeologisia kaivauksia. Vuosikymmenten aikana kasvaneen paksun turvekerroksen alta on varmasti löydettävissä runsaasti kaikenlaista sirpaletta ja muuta pikku esineistöä. Myös lähistöllä piilossa olevista roskakuopista arkeologit varmaankin saisivat mielenkiintoista materiaalia tutkimuksiinsa.
Saksalaisten elintarviketilanne oli koko jatkosodan ajan hyvä, ruoka oli varsinkin upseereilla monipuolista, miehistöllä toki pääasiassa säilykeruokaa ja siihen kuului myös erilaisia vihanneksia, viinirypäleitä ja luumuja. Näin ollen Saksan selustatoimisto Kommandant Rückwärtiges Armeegebiet 525 (Korück 525) antoi määräyksen, että kaikissa saksalaisissa varuskunnissa tulee jakaa lämmin ylijäämäruoka suomalaisille sotaorvoille ja köyhille lapsille suomalaisten huoltoviranomaisten kanssa. Rovaniemen maalaiskunnassa ja Rovaniemen kauppalassa saksalaiset joukko-osastot antoivat huoltolautakunnan valitsemille lapsiperheille ruoka-annoksia saksalaisista ruoanjakelupaikoista. Osittain näiden toimenpiteiden takia Rovaniemen seudulla ei sodan aikana ollut suoranaista nälänhätää, niin kuin monella muulla Suomen paikkakunnalla, vaikka yleistä puutetta olikin vähän kaikesta. Jo alun perin saksalaisten kanssa oli sovittu, että he tuovat mukanaan jotakuinkin kaiken tarvitsemansa, jottei alueen suomalainen siviiliväestö kärsisi ruoka ja tavara pulasta. Saksalaisten huolto vaati valtavaa logistista järjestelyä, sillä kymmenet laivat toivat jatkuvasti aseita, ammuksia, ruokatarvikkeita ja kaikkea mahdollista heidän tarvitsemaansa Suomen satamiin. Satamista tavara jatkoi matkaansa rautatie- ja kuorma-autokuljetuksina eteenpäin valtaviin välivarastoihin ja rintamien läheisyydessä hevosten ja muulien vetämillä kärryillä hoidettiin loppumatka. Saksalaiset toivat mukanaan muuleja muun muassa Kreikasta, mutta ilmastoon tottumattomina ne kuolivat jo ensimmäisen talven aikana kylmyyteen. Muualta tuodut muulit pärjäsivät paremmin.
Saksan Luftwaffella oli lentotoimintaan liittyvien yksikköjen lisäksi paljon muutakin miehistöä, kuten ilmatorjuntayksiköitä, rakennusyksiköitä ja muun muassa omat kuorma-auto- ja hevosyksiköt. Tälläkin alueella oli Luftwaffen kuorma-autohalleja, jotka olivat niin sanottuja kuplahalleja. Sodan lopussa Lapissa oli saksalaisia yli 200 000 ja lisäksi suuri määrä vankeja ja työvelvollisia sekä pakkotyöläisiä eli enemmän kuin Lapissa oli silloin asukkaita. Esimerkiksi Luftwaffen töissä oli hollantilaisia ja virolaisia kirvesmiehiä, ehkä jopa rakentamassa näitäkin parakkeja.
Ankaran kiellon mukaan saksalaiset saivat Suomen kaupoista ostaa vain tarkasti rajattuja tuotteita. Käytännössä asia ei ihan näin mennyt, sillä mustan pörssin kauppa kukoisti ja rahaan, kahviin, viinaan ja makeisiin vaihtui mitä vain saksalaisten tarvitsemaa. Rangaistukset kiinnijoutuneelle saksalaisille olivat ankarat. Kaikki saksalaisten rikokset hoitivat saksalaiset itse ja suomalaisten rikokset suomalainen oikeuslaitos. Saksalaisilla ei ollut suomalaisiin mitään tuomiovaltaa eikä suomalaisilla saksalaisiin nähden.