Tällä kohdalla sijaitsi saksalaisten piirustuksien mukaan suomalaisten aputyöntekijöiden eli Finnische Hilfskräftin parakki, joka rakennettiin marras-joulukuussa 1943. Se oli suomalaisten puutavarayhtiöiden muodostaman Puutalo Oy :n Polar niminen lautaparakki kooltaan noin kahdeksan kertaa kaksitoista metriä. Parakki koottiin valmista puu elementeistä. Sen pystyttäminen kesti suomalaisilta kirvesmiehiltä pari päivää, vangeilta huomattavasti kauemmin. Tähän parakkiin majoitettiin siis saksalaisten palveluksessa olleita suomalaisia työntekijöitä ehkä noin kymmenestä kahteenkymmeneen henkilöä. Todennäköisesti he olivat ulkopaikkakuntalaisia, koska heille rakennettiin oma parakki. Rovaniemeläiset olivat tietenkin omissa kodeissaan. Tämän parakin asukkaat ovat ehkä olleet Luftwaffen pesulan työntekijöitä, jotka olivat joutuneet evakkoon sota-alueelta. Pesula sijaitsi nykyisen Yliopistonkadun varrella.
Sodasta huolimatta sekä palkansaajien määrä että kauppalan verotulot kasvoivat räjähdysmäisesti. Monet lähestulkoon köyhyydessä eläneet rovaniemeläiset saivat elintasoaan parannettua aikaisempaan verrattuna. Työmarkkinoilla saksalaisten läsnäolo vaikutti merkittävästi. Ensimmäistä kertaa suomen historiassa oli työntekijän markkinat. Suurin osa nuoremmasta miespuolisesta väestöstä oli rintamilla, joten työpaikkoja liikenne-, kuljetus-, huolinta-, rakennus-, kauppa- ja palvelualoilla oli runsaasti naisille ja asepalvelus ikäluokkien ulkopuolisille miehille. Saksalaiset tarvitsivat miehiä metsä-, linnoitus-, lentokenttä- ja rakennustöihin, pilke- ja puuhiilitehtaisiin, maanteiden tekoon ja korjauksiin sekä rahdinajoon. Naisille töitä riitti kanttiineissa, konttoreissa, sairaaloissa, keittoloissa, ompelimoissa ja pesuloissa.
Kovan työvoimapulan takia saksalaisten maksamat palkat ammattimiehille olivat joskus kaksin, jopa kolminkertaisia muuhun maahan verrattuna ja yleisemminkin palkkataso oli ainakin 25% korkeampi kuin suomalaisten maksamat. Varsinkin Rovaniemen maalaiskunnan puolella monille työntekijöille ja yrityksille jäi isoja verorästejä, kun rahaa tuli niin paljon, ettei veroja ehtinyt maksamaan. Myös muualta Suomesta tuli työvoimaa Lappiin. Kesällä 1942 saksalaisten palveluksessa oli Lapissa yli 10 000 työntekijää, joista osaa pimeästi tai suomalaisyritysten kautta, mikä aiheutti monille suomalaisille yrityksille työvoimapulaa ja viivästytti monia työkohteita. Suomalaisten viranomaisten tarkoituksena oli puolittaa saksalaisten palveluksessa olevan työvoiman määrä. Siksi paikallisviranomaiset yrittivät saada saksalaisia palkkaamaan työntekijänsä suomalaisista yrityksistä sen sijaan, että nämä palkkaisivat vapailta markkinoilta.
Työvoiman säännöstely-yritykset eivät tietenkään saksalaisia erityisesti miellyttäneet ja he pyrkivätkin jopa viranomaisten määräysten vastaisesti palkkaamaan suomalaisia töihinsä. Tätä kamppailua työvoimasta käytiin koko jatkosodan ajan palkkatasoa kohtuullistamalla. Suomalaiset vetosivat myös Saksan ylimpään johtoon asian korjaamiseksi ja Saksan sotamarsalkka Wilhelm Keitel antoikin määräyksen, että saksalaisten joukkojen on supistettava suomalaisen työväen määrää. Kiintiöksi määriteltiin 4000 henkilöä, joista Luftwaffen osuus oli 3000 ja Saksan maavoimien eli Heerin 1000.
Kevääseen 1943 mennessä kuitenkin saksalaisten palveluksessa olevan suomalaisen työvoiman osuus väheni suurin piirtein kiintiön mukaiseksi. Tämä johtui paitsi työvelvollisuus kutsunnoista, myös lisääntyneistä työvoiman ratsioista. Suomalaisen työvoiman saannin supistuminen aiheutti sen, että saksalaiset joutuivat paikkaamaan työvoiman puutetta. Apuja saatiin organisaatio Todtin työvoimasta, muista maista tuoduista työvelvollisista, palkatuista henkilöistä sekä tietysti vankityövoimasta. Saksalaisten vankityövoiman määrä nousi Lapissa noin 30 000 henkilöön. Työpalvelun joukoissa oli lukuisien saksan miehittäminen alueiden kansalaisia enemmän tai vähemmän pakkotyössä.